|
Sotilaskoti
Sotilaskoti eli sode on varusmiesten intin ajan kodinkorvike varuskunnassa.
Hennalan sotilaskoti oli alun perin suunniteltu ortodoksisesksi kirkoksi. Rakennus jäi kuitenkin harjakorkeuteensa 1910-luvulla, jolloin Hennala oli venäläinen varuskunta.
Suomen itsenäistyttyä Hennalasta tuli 1919 Tampereen Rykmentin kotivaruskunta.
Lahden Sotilaskotiyhdistys sai keskeneräinen kirkkorakennuksen hallintaansa talvella 1924. Sotilaskodiksi rakennus valmistui syyskuussa 1924 ja on toiminut varusmiesten, reserviläisten ja kantahenkilökunnan kotina siitä lähtien yhtäjaksoisesti lukuun ottamatta syksystä 1997 - syksyyn 2000 ajoittunutta taukoa.
Sotilaskodissa
» ei ole ostopakkoa
» voi tavata tyttöystävää, ystäviä ja perheenjäseniä
» on neljä nettipistettä henkilökohtaisten asioiden hoitoon
» voi lukea sanoma- ja aikakauslehtiä
» lainata kirjoja sotilaskodin kirjastosta
» pelata biljardia ja muita pelejä
Missä varuskunta - siellä sotilaskoti
Siellä sode, missä sotilas
Sode kytkee vaihteen vapaalle
Sode - vapaaehtoisesti varusmiesten hyväksi
Sode on päivän piristys

|
|